Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Hei! Tästä se nyt lähtee !  Olen käsitöihin koukussa ja puikoissa.. Otan mielelläni uusia ideoita ja ajatuksia vastaan.Siis tervetuloa kaikki käsityön ystävät! 

 Nimeni on Taina, vielä alle nelikymppinen.Olen kahden koululaisen äiti. Lisäksi perheeseen kuuluu Mies , sekä sekalainen määrä nelijalkaisia ystäviä.

p.s Ethän varasta kuvia!

07.08.2011 - 20:48

 

 

 

 

Kesä kääntyi jo elokuulle. Pihassa on kukat runsaimmillaan nyt. Keväällä nostettiin kaikki kasvit kukkapenkistä ja muokkailtiin uusiksi.

 

 Väliprojekti valmistui. Löysin alennuksesta Puro- lankaa, sävynä Pakkasyö. Olin neulonut aiemmin tuubin, jolla ei ollut mitään käyttöä. Siispä poimin yläreunasta silmukat molemmin puolin. Niistä neuloin olkapäät ja sitten neuloin hihat suoraan poimimalla silmukat ja  lopuksi virkkasin reunaan muutamia kerroksia kiinteitä silmukoita.

 

Vähän on haikea olo, koska kesä meni taas liian nopeasti. (Niinkuin yleensä aina) Koululaiset lähtevät kohta kouluun. Toisaalta olen juuri syksyihminen, tykkään kovasti pimeistä illoista ja raikkaasta ilmasta. ( Ja siitä että arki palaa kuvioihin.. )

Ajattelin ensi viikolla aloittaa keräämään mustat viinimarjat pois pensaista.  Mustikassa en ole käynyt, onneksi suvussa on marjastavia ihmisiä jotka huolehtivat että pysyn marjoissa Hymy

 

Kaikille bloggaajille ja muille kavereille oikein mukavaa tulevaa viikkoa!!

19.08.2010 - 20:57

 

 

 

Pari päivää on mennyt loppuja viinimarjoja keräten. (siis niitä, mitä linnuilta on jäänyt syömättä)  Punaiset viinimarjat olivat hävinneet pensaasta, mutta mustat ja valkeat viinimarjat riittivät mehuksi asti.  Karviais-omenasosetta keitin myös. 

Käsityörintamalla edetään hitaasti. Aloitin boleron valkeasta mohairlangasta. Siinä saattaa mennä jonkin aikaa, ennen kuin valmistuu. Kiva tehdä välillä isompia juttuja. Myöhemmin sitten niitä sukkia.

Laitan tämän kirjoituksen vielä kesä-kategoriaan. Syyskuussa alkaa vasta syksy.

Arki rullaa tuttuun tapaan, koulut alkoivat viime torstaina ja huomaa taas miten viikot alkaa mennä tietyssä rytmissä.

 

Kaikille bloggaajille ja muille tutuille mukavaa viikonloppua!!

15.08.2010 - 19:17

Tämä päivä on mennyt ulkoillessa ja kotihommia tehden. IHANAA!! Ilma on viilentynyt.. En olisi uskonut, että näin sitä odottaa kelien viilentymistä, mutta näin kävi.. Alkoi hiukan jo riittämään hellekelit.

 

 

 

Pari satsia olen keittänyt omenasosetta ja hiukan mehua. Mehuksi eivät omput ole vielä parhaimmillaan, mutta yksi oksa repsotti niin painavana, että kohta olisivat pudonneet. Niitä tulikin niin paljon, etten kaikkia jaksanut kuoria ja pieniä.

 

Tässä tämä tunika on nyt valmiina.  Kivan värinen tuli. Lanka on sellaista "röpelöä", niin sitä oli vähän vaikea neuloa, kun ei luistanut puikolla, niinkuin langat yleensä.

 

Kaikille blogi- ym .kavereille kivaa ensi viikkoa!!

 

19.07.2010 - 17:29

Valmistui tämä Bactus Puro Batik-langasta. Huivi on miniversio, lankaa ei mennyt ihan täyttä kerää. Reunaan virkkasin : 1 piilosilmukka-1 kiinteä silmukka- 1 pylväs- 1 tuplapylväs- 1 pylväs- 1 kiinteä silmukka- 1 piilosilmukka jne...

 

 

Hyvää maanantaipäivän jatkoa kaikille !! Nyt lähden katsomaan, onko mansikat jo kypsiä.

 

 

 

 

18.06.2010 - 16:28

Nyt alkoi kauan odotettu loma. Pari viikkoa aion totaalisesti rentoutua ja katsoa päivä kerrallaan, mitä viitsii puuhailla.   Juhannuksen jälkeen on luvassa pieni reissu Etelä-Suomeen. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

 

 

 

 

 

 

09.05.2010 - 12:09

 

Onpas prinsessainen olo tänään.. Heh .

 

Voi, sain äitienpäivälahjaksi runkohortensian sekä timanttituijan. Nyt sitten vaan suunittelemaan pihahommia ja  hyviä paikkoja kasveille. Lapset yllättivät kans, ihania kortteja ja askarteluja!!

 

 

 

Tässä liivin alkua, pyöröt ovat kovassa vauhdissa.

27.04.2010 - 18:04

Astetta keväisempää ilmassa. Kaivoin kaapin kätköistä erilaisia siemeniä, jotka olisi tarkoitus kylvää joskus keväämmällä ulos.

 

Kyllähän  pitkän ja ankaran talven jälkeen on ihana myllertää pihahommia..

 

napit

 

 

Pohja täältä

Kampanja

Kiitos !!

Kiitos kahvikissa!!

 

Kiitos Päivin askartelut 26.8.2010

Nappaa tästä nappini

Muistoissamme

Roope-kissa 18 v.

Ronja- gerbiili n. 3 v.

Lasten piirroksia

free counters
Joulukuu 2010

Huhtikuu 2011

 

Toukokuu 2011

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas...

Joulukuu 2011

Kun tuhansista ikkunoista joulun valot kajastaa,

yötuuli nukkuu, valkoisissaan lepää maa

ja tähdet ikuiset taivaalla tuikkivat,

ja huoneissa lämpimissä tuoksuvat havupuut...