


Kesä kääntyi jo elokuulle. Pihassa on kukat runsaimmillaan nyt. Keväällä nostettiin kaikki kasvit kukkapenkistä ja muokkailtiin uusiksi.

Väliprojekti valmistui. Löysin alennuksesta Puro- lankaa, sävynä Pakkasyö. Olin neulonut aiemmin tuubin, jolla ei ollut mitään käyttöä. Siispä poimin yläreunasta silmukat molemmin puolin. Niistä neuloin olkapäät ja sitten neuloin hihat suoraan poimimalla silmukat ja lopuksi virkkasin reunaan muutamia kerroksia kiinteitä silmukoita.
Vähän on haikea olo, koska kesä meni taas liian nopeasti. (Niinkuin yleensä aina) Koululaiset lähtevät kohta kouluun. Toisaalta olen juuri syksyihminen, tykkään kovasti pimeistä illoista ja raikkaasta ilmasta. ( Ja siitä että arki palaa kuvioihin.. )
Ajattelin ensi viikolla aloittaa keräämään mustat viinimarjat pois pensaista. Mustikassa en ole käynyt, onneksi suvussa on marjastavia ihmisiä jotka huolehtivat että pysyn marjoissa 
Kaikille bloggaajille ja muille kavereille oikein mukavaa tulevaa viikkoa!!
Hauska uudistusidea - nyt tuli sitten tuubille käyttöä. Purossa on kyllä kauniit värit.
Ja kaunis neule,upeet värit.
Minulla tämä viikko vielä lomaa ja ens ma arki alkaa.
Joten täytyy ottaa tästä viikosta kaikki irti.
Mökillä vallan oltukin,mutta nyt täytyi tulla vähäksi aikaa koti hommiin.
Mukavaa viikkoa sinulle!
Ja nyt ne koulut sitte alko...